Ensimmäinen kirjoitukseni tänne. Upeaa!

Aiemmin olin ollut tuolla livejournalin puolella, mutta se rupesi jurppimaan koko paikka ja häivyin.

Eli, aivan kamalaa.

Olen saanut elellä tuolla nuorisopsykitrian osastolla kokonaiset 8 viikkoa! Heleevetin pitkä aika!

Ja se 8 viikkoa olikin mun sovittu aika, että sen jälkeen saisin mennä vegeen koko hele paikasta.

Mutta sitten. Ei perse!

Sanottiin että mun pitäis olla siellä vielä toiset 8 viikkoa. Perse.

Maailma romahti. Kirosin sosiaalitantan maan rakoon ja kätkeydyin sängyn alle murisemaan huoneeseen tulijoille.

Ja hele. Äiti otti asian vielä ihan rennosti! "Jos se vain on parhaaksesi, Noora.." sitten tuli sellainen olo että haluasin karata junalla Lappiin ja jäädä sinne loppuelämäkseni.

Sain puolulaisia. Isäni. Hän on täydellisesti sitä mieltä "Että minu tytär ei siel perkele ole! ..on se jo pahemmi masentunu ku tänne tuli!"  olin että "YEA! GO DAD!!"

Iskä rulettaa, ja niin minäkin. Katsotaan miten käy, pääsenkö osastolta Jouluun mennessä vai jäänkö sinne kahdeksi vuodeksi eteenpäin..

Suunnitelma on tämä;

Kirjoitin joululahja toivelistan. Tavallisesti olisin toivonut superkhuulin sikasiistin digikameran, mutta koska haluni päästä pois sosiaalitanttojen tukikohdasta, niin toiveeni on siis päästä pois.

Latelin toivelistaan pitkän tarinan halustani päästä pois osastolta. Jos pääsen pois, olen vanhempiani kohtaan ihana suloinen enkeli koko loppuvuoden.

Jos taas en pääse pois, pillitän kuin vastasyntynyt vauva joka on heitetty sianpaskaan. (ihana vertauskuva.)

ja olen tietty koko loppuvuoden pettynyt perheeseeni ja en pidä yhteyttä, ja kaik olis mulle "ykshailee, ihggg!!"

Tsiigataan miten käy. Lukemisiin!

~Kitarasankari // En muuten ollenkaan tiedä miksi olen 'kitarasankari', omistan kitaran, mutten vielä osaa soittaa hittoakaan!! :D